Yhteystiedot  |  Johtoryhmä  |  Uutisia     In English

13.5.2012

Mervi Mäyränpää väitteli 25.5.2012 Helsingin yliopistossa

Fractures in children : Epidemiology and associated bone health characteristics

Murtumat ovat yleisiä lapsuusiällä. Toistuvat murtumat, ja varsinkin nikamamurtumat, voivat olla merkki huonontuneesta luun laadusta. Ohjeistukset siitä milloin ja miten murtumalasten luustoa pitäisi tutkia, puuttuvat. Luuston mineraalitiheys on yksi luun lujuutta määrittävä tekijä ja sitä voidaan mitata luustontiheysmittauksella (DXA). Lapsen kasvava luusto vaikeuttaa kuitenkin näiden mittaustulosten, kuten muidenkin luun aineenvaihduntaa mittaavien parametrien tulkintaa.

Tässä väitöskirjatyössä tarkasteltiin murtumien ilmaantuvuutta alle 16-vuotiailla lapsilla Helsingissä 2005. Tutkimme luustonterveyteen liittyviä asioita nikamamurtuman tai toistuvia murtumia saaneilla lapsilla. Arvioimme myös kahden harvemmin kliinisessä käytössä olevan menetelmän, VFA:n (DXA laitteella kuvatun selkärangan arviointi) ja luubiopsiasta tehdyn histomorfometrian, sopivuutta lapsipotilailla.

Vuoden tutkimusjakson aikana todettiin yhteensä 1396 murtumaa 1373 lapsella: ilmaantuvuus oli 163 murtumaa 10 000 lasta kohden. Poikien osuus murtuma-lapsista oli 63 %. Murtumien ilmaantuvuus nousi korkeimmaksi murrosiässä, pojilla 14 vuoden ja tytöillä 10 vuoden iässä. Yleisin lapsuusiän murtuma on kyynärvarren alueella (37 %). Tutkimusta edeltävän 22 vuoden aikana kaikkien murtumien ilmaantuvuus laski 18 %, johtuen suurimmaksi osaksi käsi- ja jalkaterämurtumien vähenemisestä (-39 % ja -48 %). Suurin lasku nähtiin 10 14 -vuotiailla (-30 %). Samana ajanjaksona kyynärvarren murtumien ilmaantuvuus on lisääntynyt 31 % ja olkavarren murtumien 39 %. Neljänneksellä murtumalapsista oli aikaisempia murtumia, mutta vain 5 %:lla murtumahistoria katsottiin merkittäväksi. Jatkotutkimuksiin ohjautuneilla 66 lapsella oli keskimäärin selvästi heikentynyt luustonterveys: heillä oli matalampi luuston mineraalitiheys, ja vähäisempi kalkinsaanti sekä liikunta-aktiivisuus kuin ikä- ja sukupuolivakioidulla vertailuryhmällä. Suurimmalla osalla potilaista ja verrokeista veren D-vitamiinipitoisuus oli alle nykyisen suosituksen; matala D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä matalampaan luustontiheyteen sekä murtuman saaneilla että verrokeilla. Potilailla todettiin myös oireettomia nikamien kompressioita sekä verrokeita enemmän korkeita virtsan kalkki- ja fosfaattiarvoja.

VFA-menetelmää testattiin 65 epäiltyä osteoporoosia sairastavan lapsipotilaan ryhmässä. VFA-menetelmän osuvuus nikamien kompressiomurtumien diagnosoinnissa jäi tavallisia röntgenkuvia heikommaksi huonon erottelukyvyn vuoksi: varsinkin nuorilla potilailla ja niillä lapsilla, joiden BMD oli matala. Aikuispituuden jo lähes saavuttaneilla vanhemmilla lapsilla näkyvyys VFA-kuvissa oli hyvä.

Epäiltyä primaaria osteoporoosia sairastaville lapsille tehtiin luubiopsia luuston tarkemman rakenteen selvittämiseksi. Näillä 24 potilaalla oli ollut useita murtumia ja/tai poikkeavan matala luustontiheys. Löydökset olivat vaihtelevia, matala hohkaluun määrä todettiin vain 29 %:lla. Luun aineenvaihdunta oli ikään nähden matalalla kolmanneksella, ja vastaavasti poikkeavan kiihtynyt kolmanneksella. Histomorfometriset tulokset olivat huonosti ennustettavissa muilla menetelmillä. Tämä osoittaa luubiopsian tärkeyden yhtenä mahdollisena tutkimusmenetelmänä epäiltäessä primaaria osteoporoosia lapsilla ja toisaalta lasten luuston terveyden arvioinnin vaikeutta muilla mittareilla.

 

Linkki väitöskirjaan

VKTK

Biomedicum Helsinki
Haartmaninkatu 8
PL 700, 00029 HUS
Puhelin: +358 50 4154708
e-mail: vktk(at)helsinki.fi

Siirry sivun alkuun